perjantai 23. syyskuuta 2011

GORA : ”Revitty Harso” HORUSCD-122

NYT ULKONA !
Gora –yhtyeen ainoan virallisen levytyksen 25-vuotisjuhlajulkaisu.

GORA : ”Revitty Harso”

SoundHawk Records HORUSCD-122

Sisältää alkuperäisen vinyylisinglen kappaleet + rutkasti demoja ja radiosessioita. Hanki itsellesi 23 biisiä rupista katurokkia/indietä Pori-Rockin kunnian päiviltä!

( Tuiki rajoitettu painos )

Hintaan 10 €.

Postimyynnistä : timo.soundhawk@pp.inet.fi

Myynnissä myös mm. Music Divari Green River, Musiikki Belisa jne...
Tsekkaa muutama biisi täältä:


http://www.myspace.com/goraband



Olin just muuttanut Poriin, Tekuun lukemaan prosessitekniikkaa. Ei silti, että se ala olis mitenkään kiinnostanut, mulla oli vaan nää rock-unelmat. Olin Sarkassa tavannut Liljan Timon, joka oli tullut ihan vaan rätväkän ulkonäön perusteella kysymään et osaanks mä laulaa. Taisin sanoa, että ”joo” ja seuraavana maanantaina Stenkku ja Lilja tuli mua vuokrakämpiltä hakemaan treeneihin. Vuokraisäntä avas oven ja Stenkku kysy ääni väristen: ”Onkohan Herra Pääkkö tavattavissa?”. Ja sit mentiin, mulla oli skitta mukana, mutta se ei kuulemma sopinut siihen kuvioon… Satakunnan Radio tais tehdä meille heti demon ja ne sponssas muutenki tosi paljon meidän touhuja, oltiin livenä suorassa lähetyksessä jne.

    Bändi teki suht paljon keikkoja ja tuntu, että ”isommatkin” bändit tykkäs meistä ja aina ne jeesas ja kehu biisejä, Hakulisen Jussi etenkin. Ja niinhän se sit vei ensin Liljan Kinskyyn, josta leivottiin superbändiä. Sit tuli Miqu kehiin, siin oli jotain jännitteitä kai ollu ensin, et vedetäänks turpiin ja sillee, mut hyvin se sit lähti. Ja Miqu halus treenata paljon… Rock-SM:n Porin karsinta me voitettiin ja suurin odotuksin mentiin Tampereelle jatkokarsintaan. Oltiin treenattu suurin piirtein joka päivä ja kai me oltiin jo vähän ”ylivireessä”. Keikalla tuli kaikkee pikku sähellystä ja kakkoseks jäätiin. Muistan, et se oli aika kova paikka.

     No, ei mitään, sit lähettiin kiertämään levy-yhtiöitä Hesaan ja ennen ku päästiin takas kotiin tuli Mikille puhelu Euroksen Väänäseltä, että tehdään levy… Mut välit oli alkaneet viiletä tässä vaiheessa, sinkkubiiseistä tuli riitaa, oli ego-ongelmaa ja kaikenlaista. Maxi-sinkusta ensin puhuttiin, mutta sit se pääty seiskaan kumminkin. Oli mukava tavata Huldenin Mats, joka tuli Poriin tsekkaamaan bändin ennen levytystä. Se kerto juttuja Suomirockin historiasta ja Wiguista jne. Ja sitte keväällä studioon Hesaan Millbrookiin. Niitä biisejä sovitettiin uusiks jonkun verran ja kun porilaiset kuuli sen ne oli hirveen pettyneitä. Ja sit tää nimenvaihtofarssi… kyllä otti pattiin! Ja niinhän se sit uppos ku Titanic, olikohan ees yhtään radiosoittoa tai arvostelua lehdissä? Ja Miqukin oli sanonut lopettavansa. Mulle oli suositeltu Heinosen Seppoa rumpuihin ja niinhän ne sitte alko Goran viime gorahdukset. Yhtään keikkaa ei Sepon kanssa tehty ja jossain vaiheessa sit Lilja ja Tuuri Kinskystä taas soitti mun ovikelloo ja pyys bändiin kitaristiks, ekaks vaan tuuraamaan, mut kohta kävi selväks että vakkariks. Jotenkin se tuntui tylyltä jättää Gora, kun niin paljon oli yritetty, mutta kyl se tie oli kuljettu silloin loppuun. Hyviä biisejä jäi vaikka kuinka paljon eli kyllä tämä julkaisu siltä osin puolustaa paikkaansa. Ehkä vielä joskus.





lauantai 17. syyskuuta 2011

Sähkövärikynä muistelee


Nyt kun viidenkympin kilometripylväs alkaa lähestyä, on mukava alkaa kaivella arkistoja ja muistella vanhoja bändejä uran varrelta. Mietin, mikä olisi paras lähtökohta ja aloituspiste, kronologinen, vaiko joku muu järjestys? Ajattelin kuitenkin aloittaa ”Penniless People Of Bulgariasta”, koska arkistoista löytyy runsaasti materiaalia muisteluiden tueksi, ja kyseinen orkesteri on vieläkin koossa, ja tämä ”esi-historia” saattaa kiinnostaa jotakuta.





OSA 1


”PENNILESS PEOPLE OF BULGARIA”



Sulattorokkarin uusi bändi


Tarina alkaa keväisenä lauantai-iltapäivänä vuonna 1988.Ajelen kotiin aamuvuorosta Outokumpu Oyn Harjavallan Tehtaiden sulatosta. Soittomiehellä on vähän tyhjä olo, kun ei ole bändiä. Olin jonkin aikaa sitten ottanut pitkät Kinsky-yhtyeestä, ja nyt veri veti taas kämpälle ja uudenlainen amerikkalais-australialainen kitararock oli jo jonkun aikaa soinut levarissani. Alisaaren Jussi Nakkilasta oli taas kerran manipuloinut musiikkimakuani soittamalla uusia, mielenkiintoisia yhtyeitä, kuten REMiä, Replacementsia ja Hoodoo Gurusia, muutamia mainitakseni … ja olinkin kyllä varsin innoissani esim. Replacementsin ”Pleased To Meet Me” LP:stä.

Ja niinpä sitten juolahtaa mieleeni piipahtaa Jussin luona Nakkilassa, ja kysäistä, josko mies lähtisi basistiksi kitararock – bändiin …

Vaan eipä ollut Juha silloin kotosalla, siispä kerroin aikeistani Pekalle, Jussin nuoremmalle veljelle, joka tunnettiin paikkakunnalla sangen lahjakkaana kitaristina. Pekka tarjoutui heti bändiin, vaikkapa basistiksi ja niinpä asiaa alettiin kehitellä.Rumpalin pallille mietittiin Heinosen Seppoa Porin Mäntyluodosta, joka oli ollut Gora-yhtyeen viimeinen rumpali. Basson varteen Pekka ei lopuksi kuitenkaan päätynyt, vaan ehdotti kaveriaan Kimmo Kurittua.

Ensimmäiset treenit pidettiin jossain Pihlavan/Enäjärven metsissä sijainneessa kämpässä, jonne Sepolla oli käyttö-oikeus. Muistaakseni treenit samalla jäivät Sepon viimeisiksi tässä bändissä, jostakin syystä.




”Niin kuin isää olisi lyönyt…”

Kaukaa ei tarvinnut uutta rumpalia hakea, vaan pikku epäröinnin jälkeen päätettiin kokeilla Lassea, Pekan ja Jussin vielä nuorempaa veljeä, joka oli paukutellut kotona jo jonkin aikaa. Käytimme taas Mäntyluodon kämppää ja niiden treenien saldo oli Lassen kiinnitys bändiin ja närkästynyt puhelu ja korvauspyyntö kämpän rumpusetin omistaneelta kaverilta! Lasse oli näet hakannut yhden pelleistä aivan riekaleiksi … ja kovaahan poika hakkasi, niin kuin ”isää olisi lyönyt”, vaikkei tainnut olla vielä kahdeksaatoista vuottakaan täyttänyt!

Omia biisejä alettiin heti alkuun väsätä, ja ekoissa treeneissä oli ainakin sellaisia kuin ”All Around Man” ( vanha bluesklassikko rokiksi väännettynä ) sekä Kinskynkin suomenkielellä veivaama ”Shooting Star”.

Lähtöpassit tuli Meri-Porin kämpiltä ja uusi rotanloukku löytyi purkutuomiotalosta jostakin Itäpuistosta Porin keskustasta .Myöhemmin paikallista ja valtakunnallistakin mainetta nauttineet näyttelijät Matti Laitinen ja Matti Hakulinen treenasivat oman bändinsä kanssa samassa paikassa.

Jotenkin muistelen, ettei soitto oikein tahtonut alkuun kulkea ja syystäkin treenattiin varsin paljon. Bändin nimeksi Pekka ehdotti ”The Big White Telephonesia” ja itse taisin ehdottaa ”Lucky Thirteeniä” tai ”Stepmothersia”.Tuolla Pekan nimellä kuitenkin sitten mentiin ainakin jonkun aikaa, koska ensimmäisen demokasetin kannessa se lukeekin.





Bulgarian köyhälistöä

Alettiin tehdä Pekan kanssa yhdessä biisejä ja kyllä niitä sitten syntyikin. Varhaisilta demoilta löytyy sellaisia julkaisemattomia ”helmiä”, kuin esim ”Classified Information” ja ”Someday somehow I ll make it up to you”. Usein jommalla kummalla oli yksi osa valmiina, johon toinen sitten keksi lisää ja sitten oli kummallakin omia biisejä. Omistin tuohon aikaan Fostexin 250 neliraitanauhurin ja sillä laitteella sitten ensimmäiset alkeelliset demonauhat väännettiin. Istuttiin meidän olohuoneessa miksaamassa ja yhtäkkiä Pekka sanoi, että ”mä laitan tähän nimeks Penniless People Of Bulgaria”. En tiedä vieläkään miksi, eikä se tainnut silloinkaan tuntua kovin hyvältä nimeltä, mutta huomiotahan se herätti …

Sitten otimme osaa Porin Nuorisokeskussa järjestettyyn bändikisaan ja satuimmekin voittamaan.Palkintona taisi olla muutama satanen rahaa ja keikka jonnekin Helsingin nurkille. Se keikka ei sen suurempia poikinut, mutta vihdoin alkoi tuntua, että ”tästä voi tulla jotakin”. Moni oli tullut sanomaan bändin näyttävän ja kuulostavan yhtä hyvältä.

Tarkkaan en muista milloin siirryimme Nakkilaan Mikko Peren pihamökkiin harjoittelemaan, mutta lisää demoja tehtiin, tahkottiin joitain keikkoja ja kerättiin rahaa studioon menoa varten.

Taidettiin sitten elää myöhäissyksyä -88 tai alkutalvea -89 kun vihdoin mentiin Ulvilaan Lars Broholmin omistamalle Laser Studiolle kunnollista demonauhaa äänittämään. Jo edesmennyt Matti Mänttä toimi äänittäjänä, ja hyvää jälkeähän nauhalle saatiin. Jotkut kappaleet toimivat jopa karvan verran paremmin demolla kuin niiden myöhäisemmät levytetyt versiot. Tässä vaiheessa bändissä oli hyvä henki päällä ja oltiin valmiita vaikka mihin.





”Nyt sulla on SE bändi…”

En muista lähetinkö demoa muualle kuin Epelle Poko Recordsiin , mutta kuitenkin soitto perään varmisti Pokon mielenkiinnon. Kommentti taisi olla, että ”nyt sulla on SE bändi” … Epehän oli jo vuosia sitten ollut kiinnostunut Health A1 – orkesteristani ja luvannut tehdä sopimuksen kunhan SE bändi löytyisi …

Ja niinhän se sitten oli löytynyt vihdoin viimein, vuosien ja vuosien yrittämisen, turhautumisten ja vastoinkäymisten jälkeen. Palaset vaan loksahtivat yhteen …

Sovittiin näyttökeikasta Tampereelle, olisikohan se ollut silloinen Oskarin Hovi ja sinne nuori orkesterimme suuntasi itsevarmuutta uhkuen. Hyvät, energiset keikat alkoivat olla jo rutiinia siihen aikaan tiuhan treenaamisen tuloksena ja rajun keikan heitimme Tampereellakin. Epekin oli mielissään keikasta ja niinpä levynteosta sovittiin.

Jonkun ajan kuluttua menimmekin sitten Pokon konttoriin neuvottelemaan ja Epe muistaakseni sanoi olevansa hyvillään bändin nimestä ja sovittiin, että tehtäisiin viiden biisin Mini LP. Samalla reissulla Epe´s Music Shopista tarttui käsiin Stray Catsien ”Blast Off” comeback-albumi, jolla olikin sitten tietyt seuraukset tulevaisuudessa.





















Hirttämättömät

Kesällä sitten mentiin tekemään levyä Sundqvistin Mikan MSL Studiolle, joka siihen aikaan sijaitsi Lempäälässä Mikan omakotitalossa. Kolmen päivän sessio sujui mainiosti ja nauhalle tarttui energistä kitararokkia viiden kappaleen verran. Kannet kuvattiin niinikään kesällä, ja missäpä muuallakaan kuin Porin Yyterissä. Kitarabändeillä tuntui olevan muodissa jonkinlainen villin lännen romantiikka ( vrt. esim. The Johnnys ) ja niinpä kansissa onkin hiukan tuollaista ”Hirttämättömät” fiilistä lehmänkallokoruineen kaikkineen. Ja olihan levyn avausraidaksi Epe valinnut ”ehdottomasti” Pekan uuden lännesankaribiisin ”Rain Of Blood”, joten hyvin pitkälti mentiin esikuvien tyyliin.

”Penniless People of Bulgaria” ( FORMULA 14 ) Mini LP:n julkaisu taisi olla joskus elo-syyskuussa ja kautta linjan vastaanotto oli hyvä. Levy-arvostelut olivat kaikki positiivisia ja myynti 800 kpl:n paikkeilla, mikä oli varsin hyvä mini-lp:ksi ( vrt tämän päivän myyntiluvut marginaalibändeillä ). Yleisesti ottaen kaikki tuntuivat pitävän bändistä ja keikoillakin kävi porukkaa. ”Rain of Blood” taisi olla jopa pienoinen radiohitti.

Mini-LP:n menestys kantoi sen talven ja kevättalvella Poko halusi julkaista singlen. Tie vei jälleen MSL Studiolle, jossa äänittäjänhommia aloitteli Yö-yhtyeen alkuperäiskitaristi Jani Viitanen, jonka kanssa meillä heti synkkasi hyvin. Janin johdolla tehtiinkin sitten kaksi uutta kappaletta: ”My Life Is Goin Down” ja ”I Knew I Had To Go” ( PIS-271). Single ei kuitenkaan ollut erityisen onnistunut vaan jokseenkin hajanaisen tuntuinen.

Keikkamyyjäksi oli löytynyt Seppo Kahilaisen DEX-Viihde Pihtiputaalta, ja kohtalaisesti keikkoja tuntui olevankin. Joskus yksin ja toisinaan lämmittelimme 22-Pistepirkkoa tai Neljää Ruusua. Palkkiot tosin eivät tainneet päätä huimata.









”Auringonpaisteessa?”

Kesäksi alettiin kaavailla pitkäsoittolevyä ja tuottajaksi haluttiin niinikään Viitasen Jani. Levyä varten demottiin lähes koko sen aikuinen repertuaari. Mini LP:n menestys taisi tuoda vähän paineitakin tulevasta levystä ja jotenkin koko hommaan alkoi tulla sellainen ”too much, too soon”-leima. Rivit alkoivat rakoilla. Alkoi tulla kinaa biiseistä, johtajuudesta ja sen sellaisesta. Tyypillisiä nuorten alfa-urosten välisiä ongelmia. Ei puhallettu yhteen hiileen ja sitten ilmeni vähän sellaisia ikäkausierimielisyyksiäkin. Olivathan muut jäsenet usean vuoden nuorempia kuin minä, jolla oli jo perhettä ja jälkikasvuakin.

Kuitenkin keväällä iskeydyimme pariksi viikoksi taas Lempäälään LP:n äänityksiin, mutta jotenkin noita sessioita leimasivat paikoitellen vähän sellaiset huonot vibat. Oli ehkä sellaista yliyrittämistäkin. Urakka tuntui aika kovalta, mutta hauskojakin hetkiä tulee mieleen, kuten Safkan vierailu Fever-biisissä soittamassa Hammond-urkuja ja päivittäinen Kinder-munien syönti lelujen keräilemisineen.

Kesä kului festarikeikoilla ja olipa bändi hommannut oman keikka-autonkin, josta oli sitten muodostuva varsinainen riippakivi ja murheenkryyni. ”Sunshine Show” ( PÄLP-112 ) sai ilmestyttyään hiukan ristiriitaisen vastaanoton. Moni kriitikko tykkäsi, toisten mielestä levy oli tasapaksu ja haukkuipa joku sen aivan ryttyynkin. Yleensä kirjoittajilla oli tapana vääntää vitsiä bändin nimestä tyyliin ”pennittömyys vetää Nakkilan bulgaarit vakaviksi”. Myynti taisi olla kohtalaisen vaatimatonta, painos lienee ollut 2000 kpl vinyylinä ja se julkaistiin myös CD-levynä. Jotenkin levystä välittyy vähän sellainen huono fiilis, muutamista pirteistäkin biiseistä huolimatta. On helppo nähdä levyn vajavaisuudet näin jälkikäteen. Temmot ovat kovia ja sävellajit paikoitellen lauluäänelle sopimattomia. Ehkä lisäksi oli tarve uusiutua väkisin melko suoraviivaisen mini-LP:n jälkeen.








”Pakka sekaisin ja telkkariin…”

Nyt alkoi bändillä olla vähän konseptit sekaisin. Uutta kelvollista materiaalia ei tahtonut syntyä, keikkoja kuitenkin tehtiin jonkun verran ja positiivisena yllätyksenä tuli pyyntö esiintyä Heli Nevakaren ohjelmassa TV2:ssa. Tampereen Tohlopin studiolla koimme kuitenkin karvaan pettymyksen, koska toimittaja halusi meidän nauhoittavan LP:n omasta mielestämme ehkä heikoimman raidan ”Not an Angel”. Videosta tuli aika koominen, bändi pyörii siinä ylös alas niin kuin rullat hedelmäpelissä ja sangen pitkästä haastattelusta näytettiin ainoastaan yksi lause. Kuulemma piti saada joulu-aiheisia biisejä ohjelmaan.

Uusimmat demomme kuultuaan, ilmoitti Pokon sikariporras, että ”eivät halua bändin kehittyvän tähän suuntaan”, joten huutavassa hukassa oltiin. Arki siis iski päälle loistavan alun jälkeen.

Olin kuitenkin alkanut veivata kitaralla sellaista pientä New Model Army -vaikutteista sointukuviota. Kertosäettä ei vain tahtonut syntyä, kunnes sitten eräänä päivänä se vain putkahti päähäni. Demosin biisin lähes valmiiksi, toin kämpälle ja teimme bändi-demon. Poko ilmoitti heti, että tästä tulisi seuraava singlemme ja taas matkustimme Mika Sundqvistin luo. Tällä kertaa teimme levyn Mikan valvonnassa ja onnistuimme saamaan nauhalle varsin kelpo tuotokset. ”Winterland” oli A-puolen nimi ja B-puoleksi tuli niin ikään meikäläisen biisi ”Shotgun”. Soitto kulkee ja tuotanto on tiukkaa jyräävine kitaroineen. B-puolella hulluteltiin, puhuttiin ”venäjää” ja naureskeltiin …PIS-297 sai hauskan sinisen kannen ja mainoksen Rumbaan, muttei kuitenkaan räjäyttänyt pottia.




Tiet eroavat


Olin jo jonkun aikaa ollut kovin innoissani Stray Catsista ja rock-a-billystä yleensä ja olinpa perustanut sivuprojektiksi ”Max & The Crooners” nimisen billy-bändin yhtä hääkeikkaa varten.

Samalla kiinnostukseni PPOB:an alkoi hiipua kaikkinaisten tappelujen ja turhautumisen vuoksi Viimeisen keikkani PPOB:n riveissä soitin Raumalla ja keikalta on jäänyt mieleen coverina soitettu Damnedin ”New Rose”. Sitten tein selväksi, että tässä muodossa ei enää jatkettaisi ja niinpä mietittiinkin eri vaihtoehtoja. Loppujen lopuksi ilmoitin häipyväni Max & The Croonersiin, enkä toki ”tainnut saada kenkää”, niin kuin Pokon historiikissa virheellisesti Epe muistelee. Tosiasiassa Epen kakkosmies Petteri Palkoaho ilmaisi levy-yhtiön edelleen tarjoavan tukeaan, jos jatkaisin bändissä. Kuitenkin sydän sanoi, että Crooners oli sillä hetkellä lähempänä ja olihan MyWay Recordsin Hakki jo osoittanut huomattavaa kiinnostusta levynkin tekoon. Siihen loppui kuitenkin minun ja myöskin muun bändin ura Poko tallissa. Ehkä oli typerää lähteä, mutta on vaikea tehdä vastoin sydämen tahtoa.

Mielestäni näitä nykyisen ”Pennilessin” varhaisia vaiheita voi kuitenkin muistella ylpeydellä. Olimmehan me silloisen median mielestä vuosien 1989-90 lupaavimpia suomalaisia indieyhtyeitä ja jälkeen jäi muutama varsin tyylikäs äänite. Kaikella kunniotuksella bändin nykyversiolle ja onnea seuraaville kahdellekymmenelle vuodelle!